maanantai 25. toukokuuta 2015

Mustikanvarvuista innostuneena piti kokeilla niistä vielä muutakin. Talvella tein koivunrisusta tällaisia sydämiä. Hyvinhän se onnistui mustikastakin:

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kevätkranssi

Toukokuu on jo niin pitkällä että päätin tehdä jo hieman vihreämmän kranssin. Vaikka täällä on vielä lunta paikka paikoin eikä juuri mikään vielä kasva, keksin kuitenkin mistä vihreän kranssin teen. Kuka arvaa mitä materiaalia käytin? Nyt vain odottelemaan kuinka hyvin vihreä väri säilyy tässä... Mielikuvitusta ja hieman rautalankaa käyttämällä saa tehtyä kransseja melkein mistä vaan. Kransseja on helppo päivittää vuodenajan mukaan lisäämällä nauhoja tai muita koristeita. Ja kuka se sanoo että kranssin täytyisi aina olla ulkoovessa? Näitähän voi ripustella minne vaan, puutarhaan, aitaan, porttiin...

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tervetuloa

Minun on aina pitänyt saada väkertää jotain käsilläni. En ole niinkään ollut perinteisten käsitöiden ystävä, mutta kaikenlainen askartelu, piirtäminen ja maalaaminen ovat olleet lähellä sydäntäni. Luonnonvaratuottaja -opintojen myötä olen nyt inspiroitunut ympärilläni olevasta luonnosta ja sen mahdollisuuksista. Ennen olin niille jotenkin sokea, nyt ideoita alkaa pursuta kun vain ulos katsoo...oksia, risuja, käpyjä, puuta, kiviä... kaikkia aarteita joita lapset ovat aina kantaneet sisälle ja minä ulos... Nyt keräämme niitä siis porukalla :)

Koulussa aloitimme luonnonkoristemateriaalikurssin tekemällä kranssin, joten tässä aloituksessa on nyt myös kuva tekemästäni risu/pajukranssista toivottamaan lukijat tervetulleeksi blogiini!